Viimeisimmän kämppäni ikkunan alla
ratapiha vanha ja harmaa kummittelee
mullon tapetin tahrat ja rinki
korttien virttyneitten
se on tinki kai sekin olla olemassa sinnitellen
mulla aikaa on mä kävelen useinkin
kiskoja pitkin päivän ja iltaisin
mun sätkäni hehkuu mut ukko sen päässä on hiipumaan päin
ja se miettii kuinka se elämän kulku on näin
raiteet jatkuvat maiseman taakse ja metsiin kaukaisiin
ne on vieneet teidät toiseen kaupunkiin
jossa on vesitorni ja korkeat mäet eikä aikuisten murheet paina
siellä muistathan sen isä on susta ylpeä aina
mä tahtoisin teidät jo luokseni takaisin