Ystävät mua kuunnelkaa ja mukanakin laulaa saa, kun kerron teille pienen tarinan.
Tää on laulu Laura Häkkisen ja silmien niin sinisten, oli juhannus ja siitä aloitan.
Mä ikkunasta hänet näin, kun keikkabussiin hetkeks jäin, tää juttu sattui Järvilavalla.
Hän seisoi ihan yksinään, laiturilla mietteissään, mikä juhla, se on sillä tavalla.
Mä menin päähän laiturin, ja hyvät jussit toivotin, hän kasvonsa käänsi minuun päin.
Silloin näin mä kirkkauden, jota olevankaan tiennyt en, ja kouristuksen tunsin syömmessäin.
Hän oli kaunis, kaunis niin, mun silmät peittyy kyyneliin, aina kun mä häntä aattelen.
Niin sinisinä järvet, veet, ei ole koskaan loistaneet, kun loisti silmät Laura Häkkisen.
Verse
Ei minua hän tuntenut, eikä oikein uskonut, kun sanoin että soitan bändissä.
Mä sanoin, soitan kumminkin, beibi menen sekaisin, hän sanoi: taidat olla kännissä.
En ollut enää ollenkaan, olin tokkurassa muuten vaan, mulle riitti loiste silmien.
Nähdään päässä laiturin, keikan jälkeen, ehdotin, nähdään vaan, hän sanoi hymyillen.
Hän oli kaunis, kaunis niin, mun silmät peittyy kyyneliin, aina kun mä häntä aattelen.
Niin sinisinä järvet, veet, ei ole koskaan loistaneet, kun loisti silmät Laura Häkkisen.
Verse
Keikka alkoi yks ja kaks, eikä tullut paljon kummemmaks, onneks se loppui lyhyeen.
Sinisilmääni mietin vain, mä katseellani häntä hain, pian tahdoin hänet nähdä uudelleen.
Mä jengin läpi kiirehdin, takas päähän laiturin, ja odottelin sydän pamppaillen.
Siihen tuli jotain porukkaa, nimmareita jaagaamaan, mut ei koskaan Laura Häkkinen.
Mä olin epätoivoinen, mä etsin alta koivujen, mä pyörin eessä nakkikojujen.
Mä siinä melkein turpaan sain, kun tyttöäni turhaan hain, ja varkain valkes aamu kesäinen.
Hän oli kaunis, kaunis niin, mun silmät peittyy kyyneliin, aina kun mä häntä aattelen.
Niin sinisinä järvet, veet, ei ole koskaan loistaneet, kun loisti silmät Laura Häkkisen.
Verse
Stade sanoi, lähdetään, mä sanoin, menkää, tänne jään, ja istuin takas päähän laiturin.
Mä en lähde minnekkään, mul on juttu meneillään, no Stade sano: mä poltan Camelin.
Silloin vanha järkkäri, näki minun hätäni, arvaan ketä ootat, alkoi hän.
Kylmä karsi ruumistain, kun kertomuksen kuulla sain, näin miehen kyyneliään pyyhkivän.
Oli siitä vuotta kymmenen, kun järveen kesken tanssien, hukkui nuori Laura Häkkinen.
Sen jälkeen joka juhannus, näin loppuu tämä kertomus: nähty oli loiste silmien.
Hän oli kaunis, kaunis niin, mun silmät peittyy kyyneliin, aina kun mä häntä aattelen.
Niin sinisinä järvet, veet, ei ole koskaan loistaneet, kun loisti silmät Laura Häkkisen. (x2)
