Niin kädet nuo tuo lohdutustaan
Kun kyyneleet kuin myrsky käy
Ne valoaan tuo aikaan mustaan,
On kädet nuo, lohduttajan, kädet Jumalan.
Ne vartioi, ja ne kantaa
heikompiaan käsivarsillaan.
Ne uskaltaa ne tilaa antaa.
On heikkoa puolustavan kädet Jumalan.
Ja kun käsiäni katson, vain kolhut niissä nään,
elämän viivan rosoisen.
Sun käteesi mä tartun, muuta tehdä voi mä en.
Kätesi sun, käteni mun, toivo maailman.
Kun erillään on siskot, veljet,
kun viha käy ylitse maan,
saa kirpoomaan katkerat teljet
nuo rauhanrakentajan kädet Jumalan.
Kun ihminen, tää ainoastaan,
käy ryöväten yli äitimaan,
niin kädet nuo, ne nousee vastaan.
Nään elämää suojelevan kädet Jumalan.
Ja kun käsiäni katson, vain kolhut niissä nään,
elämän viivan rosoisen.
Sun käteesi mä tartun, muuta tehdä voi mä en.
Kätesi sun, käteni mun, toivo maailman.
Ne unonohtaa vääryyden, vaivan,
ne merkkinä on sen sovinnon.
Sen jonka nään kirkkaana aivan,
nään haavoistansa vuotavan kädet Jumalan.
Ja kun käsiäni katson, vain kolhut niissä nään,
elämän viivan rosoisen.
Sun käteesi mä tartun, muuta tehdä voi mä en.
Kätesi sun, käteni mun, toivo maailman.