Nämä ovat ikuisia hetkiä
ajan lyhyitä välähdyksiä
kun hän mittaa kattoa katseellaan
kääntyy jälleen vuoteellaan
hän laskee sekunteja suunnilleen
hän laskee yönsä aamuvarhaiseen
Ei yksinäinen unta saa
vaan valvoo vuoteellaan
hän kellon käyntiin koittaa viimein nukahtaa
ei yksinäinen unta saa
vaan ajatukset seuraa toisiaan
kunnes aamu jälleen silmiin sarastaa
Hämärässä hiljaisuuden ääniä
kuuntelee hän kirja kädessään
joka päivä on yötä rakkaampi
joka aamu iltaa kauniimpi
hän huomaa, vaikkei niin tahtoiskaan
hän huomaa tähän alkaa jo tottua
Ei yksinäinen unta saa
vaan valvoo vuoteellaan
hän kellon käyntiin koittaa viimein nukahtaa
ei yksinäinen unta saa
vaan ajatukset seuraa toisiaan
kunnes aamu jälleen silmiin sarastaa
kunnes aamu jälleen silmiin sarastaa
Ei yksinäinen unta saa
vaan valvoo vuoteellaan
hän kellon käyntiin koittaa viimein nukahtaa
ei yksinäinen unta saa
vaan ajatukset seuraa toisiaan
kunnes aamu jälleen silmiin sarastaa
kunnes aamu jälleen silmiin sarastaa