Meill' on metsässä nuotiopiiri,
missä kuusten kuiske soi.
Kipunat kohti tähtiä kiirii,
lähipuutkin punervoi.
Ja me muistaen sankariaikaa,
sadun tenhon tunnemme taikaa,
kun laulumme yön yli kiirii
ja kun hongat huminoi.
Tuli leiskuen nuolevi puuta,
hämy verhoo metsän, maan.
Jutut kuulemme, huudot, ei muuta,
sydän syttyy tuntemaan.
Ja me muistaen sankariaikaa,
sadun tenhon tunnemme taikaa,
kun laulumme yön yli kiirii
ja kun hongat huminoi.
Ja kun himmenee hiipuva hiillos
ja kun lankee lauha yö,
viime laulussa harras soi kiitos,
Pyhän Yrjön kutsuu työ.
Ja me muistaen sankariaikaa,
sadun tenhon tunnemme taikaa,
kun laulumme yön yli kiirii
ja kun hongat huminoi.