Mä luin Einoa kesällä kerran
Kun sun hahmosi vedessä näin
Unen rannalla päivässä herran
Kuulin äänesi mereltä päin
Tuuli kääntyi viileäksi Nosti aallot kallioon
Jotain tiesin päättyväksi Luisuin epätoivoon
Sillä hetkellä mä tiesin: täältä poissa oot
En koskaan enää saa sun ihoasi koskettaa
On linnut luomensa sulkeneet
Rannoillaan virvay tuhkaksi hiipuneet
Koskettaa, kaipuun säikeet on kirvonneet
Rannoiltaan laivat matkalle lähteneet
Taivas viskoo jo talven lunta
Onnen haudalle kukan mä vien
En oo nähnyt mä kesästä unta
Hanki sulki sen suvisen tien
Aika kelloissa kun siirtyy, lumen alta paljas-
tuu Nimes kultaisena piirtyy kiveen kaiverrettuun
Liekki lyhdyssäni syttyy, tiedän, että tässä oot
Mä jossain vielä saan sun ihoasi koskettaa
On linnut luomensa sulkeneet
Rannoillaan virvay tuhkaksi hiipuneet
Koskettaa, kaipuun säikeet on kirvonneet
Rannoiltaan laivat matkalle lähteneet