Rantamalla Likolahden
Hilma Holokin kanssa kahden
yheteisestä rakkauvesta
aina haaveiltiin.
Käessä pitelin, Hilman kättä
aettaan mäntiin siitta viivyttelemättä.
tekohampaat samaan lasiin,
yöksi laitettiin.
Kunnes Hiliman vei multa Onni,
Laukkanen, kylän ravattisonni.
Hajanaisten kenkies lotinaa,
navetalta kuule, nyt en.
Poissa lasista on Hiliman hampaat
myöty kanat, siat, lampaat
konelypsyyn kantturat täytyi
minun totuttaa
navettaan minä mänen nytkin
rikki lypsykoneen kytkin
Miksen Hilma koskaan sua
takaisin minä saa
Miksi Hilman vei multa Onni
Laukkanen, kylän ravattisonni.
Hajanaisten kenkies lotinaa,
navetalta kuule, nyt en.
Kynsilakkaa oot sä lyönyt näppiin
aittas oven laitat säppiin
vällyn väliin painut kanssa
Onni Laukkasen
Kumiteräs aitan rappuun nojaan
tuskissain minä kaivan ojaa
Laukkanen ja syksy saa
mutta minä en
Koska Hilman vei multa Onni
Laukkanen, kylän ravattisonni.
Hajanaisten kenkies lotinaa,
navetalta kuule, nyt en.
Jätitko mut Hilma ehkä juuri siksi
etten koskaan tullut vänkäriksi
lietettä kun luukun läpi
mätit lantalaan
Nyt mä kaikkea kadun vasta
Hilma ootteloo jo Onnin lasta
kahen viikon piästä niihen
häitä tanssitaan
Kuokkavieraaks meinaan männä minä päissään
kostan Hilmalle ja pieraisen häissään
Hajanaisten kenkies lotinaa,
navetalta kuule, minä en.
Ihan itekseni kuopan katolla
näin sinua muistellen